Ryhmänohjauksesta kun puhutaan, ohjaajalla on oltava selvillä, mikä tilanteen tavoite on. Mitä tarjoat ryhmälle, mitä iloa, hyötyä, lisäarvoa he tilanteesta saavat? Ryhmästä pitäisi myös tietää muutakin kuin osallistujien lukumäärä, jotta voit herättää juuri käsillä olevan ryhmän kiinnostuksen heti alkajaisiksi.
Jutta antaa hyviä vinkkejä ryhmätilanteiden rakentamiseen. Tilanne pitää jäsennellä ja rytmittää. Kuten Kai Halttunen Kirjastokaistan videolla, myös Jutta ottaa esille aloituksen ja lopetuksen merkityksen. Miten johdatellaan aiheeseen, miten käynnistetään tilaisuus hyvin ja positiivisesti? Pienet, toiminnalliset harjoitukset voivat virittää päivän, tuokion tai työpajan alkuun nk. oikealla jalalla: eri värisiin kankaanpaloihin samaistuminen viestijänä / kouluttajana / esiintyäjänä, janalle asettuminen hyvin / huonosti nukkuneena ja tilanteen purkaminen yhdessä tutustuttaa kouluttajan ja osallistujat ja aktivoi kuulijat. Lopettamiseenkin kannattaa varata aikaa, ettei paikalta vain poistuta hätäisesti. Päivän voi päättää vaikka jokaisen osallistujan osaltaan täydentämään lauseeseen: Kouluttaminen on kuin __ .
Kehonkieli, eleet ja katse ovat meille workshop-osallistujille tuttuja sanattoman viestinnän osia. Asento tahtoo kuitenkin powerpointtaajalla jäädä puoliksi yleisöön selin, millä on ryhmädynamiikkaan vaikutuksensa. Ja vaikka hermostunutta hosumista on viisasta välttää, omaa luontaista elehdintäänsä ei kannata kahlita. Tilan käyttö on sekin tärkeää. Pöydän taakse piiloutuminen ja koneen takana jöpöttäminen eivät ymmärrettävästi luo kontaktia kuulijoihin. Kateederi pois puhujan ja kuulijan välistä (ja paneelikeskustelijoiden ja yleisön! miksei vain sohvia ja vaikka matala pikkupöytä, jos se huonekalu on välttämätön!) Lähesty ryhmääsi, älä jää liian kauas!



