Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Avainsanaan ‘Library Day in the Life’ liitetyt artikkelit

Torstai helmikuun 2. päivä alkaa ja pakkasta on -27 astetta.  Seinäjoki höyryää kun matkaan töihin. Onneksi saan kiivetä viidenteen kerrokseen toimistooni, kyllä on taas lämmin! Mietin eilistä. Kun 80% etänä työskentelevä projektipäällikkö on toimistossa, niin silloin sattuu ja tapahtuu. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita, naurua ja ääntä. Asiat etenevät ja palaset (ja logot) loksahtelee kohdilleen, kun on joku jonka kanssa jutella asioista ääneen. Tänään olen neljän hengen avokonttorissa yksin. Päiväni projektisuunnittelijana alkaa.

Aamuni alkaa normaaliin tapaan: takki naulakkoon ja villasukat jalkaan, sähköposti, intra ja facebook auki. Sähköpostin ja päivän uutisotsikoiden tarkistamisen ja parin viestin lähettämisen jälkeen onkin aika siirtyä aamukahville, kerros alas. Tovi rupattelua työtovereiden kanssa. Kahvipöydän ääressä juttu luistaa ja aiheet risteilevät kadonneista kahvimukeista henkilöstöhallinnon kautta rakennemuutokseen, ja siitä edelleen laihoihin paleleviin koiriin ja kukkaruukkuihin pissaileviin kissoihin.

Työpäivän aikana valmistelen kevään koulutuskiertuetta. Kahdeksan paikkakuntaa ja 11 koulutuspäivää, lisäksi kaksi seminaaria. Siinä riittää valmisteltavaa, bits and pieces. Onneksi on GoogleDocs joka toimii työpöytänä minun ja etäprojektipäällikköni välillä. Ilman sitä olisimme ehkä aikamoisessa solmussa. Nyt kaikki on verkossa, loogisesti nimettynä ja molempien käytettävissä, ja olemme molemmat ajantasalla. Viimeistelen pöytäkirjan, raportin ja muistion. Muistan logopohjat! Piipahdan taloussihteerin luona: maksatushakemuksen liitteet *check*, edellisen ohjausryhmän pöytäkirja liitteineen *check*. Välillä lasken seurantalukuja seurantaraporttiin. Lounaaksi syön hernekeittoa ja  jälkkäriksi pannukakkua.

Pidämme SeAMK:n kirjasto- ja tietopalvelun koulutusohjelman opiskelijoille kolme miniseminaaria 14.2. Kerromme heille Verkko haltuun! Nätet i besittning! –projektista. Käytän iltapäivän esitykseni valmisteluun ja kun saan esityksen valmiiksi, kirjoitan vielä tämän bloggauksen. Tässä tämä nyt sitten oli, minun työpäiväni.

Read Full Post »

This is what you get for 7 euros on a train.

 

Instead of starting my day in the usual way by going through email, FB and Twitter updates and blog posts in bed on my iPhone, I did it while having an early breakfast on the train at 5.45 am. I don’t consider it morning, but on the days when I work at the office in Seinäjoki, I’d rather put in long hours, get in early, go home around four and do the last bit of work on the way back.

If the coffee didn’t do the job, the 15 minute walk from the station to work in -23 degrees c really did. I was the first one to arrive at 7.10 (what a surprise :) , went through emails, did some invoice checking, worked on a translation from Finnish to Swedish, spell-checked a report I wrote earlier and quickly went through some memos.

Seinäjoki University of Applied Sciences Campus

Had a meeting with staff from the Library and Information Services Bachelor Programme. Agreed to teach three courses next autumn.

Most of my week still seems to involve planning, preparing, recruiting speakers, organising, informing of and worrying about the 21 seminars, workshops and webinars we’re arranging during March-May. Today was no exception. The first six workshops on information retrieval will start up in a couple of weeks, and the series of 11 workshops on guiding groups are scheduled between 7th March  and 25th April. Things are starting to fall into place now, so I’ll be able to start preparing my own presentations – and the poster proposal for Ifla.

But it’s the participating libraries who are doing the really exciting stuff! That’s what I really should be talking about and not the boring administrative chores I’ve been on about! E.g. Vaasa City Library organised a study group for six inmates at the Vaasa prison at the end of the year. The six fathers learned about the importance of reading for their children, heard about new children’s literature, library services, attended a book talk, met with the local theatre director who gave tips on storytelling and finally, recorded a good-night story for their own children which was then sent home on a cd. A second group will kick off soon. That’ s what the whole Getting Netted project is all about!

Read Full Post »

I’m totally knackered so this is my day in a nutshell:

  • attended a two-hour online meeting / webinar on productization of services – I really like the combination of sound and vision (David Bowie – Sound And Vision – part of the soundtrack of the day :) and the choice of commenting and posing questions either in writing or out loud
  • more confirmed speakers for the seminars (on copyright 11th April and social library work 4th May, respectively) and the three webinars (on different aspects of social media) in May, yay!
  • got the final program for the workshops on presentation skills, guiding small groups and understanding group dynamics in March and April – tomorrow we’ll send out the information to libraries
  • made a (looong) to-do list for tomorrow when I’ll be at the office in Seinäjoki – and that means I’ll have to get up at 4.30 am (and no, I don’t think that counts for morning). The one-hour  journey feels tolerable when I know I’ll get a decent breakfast in the restaurant car of the train first thing.

Until tomorrow.

 

Read Full Post »

Who I am: informaatikko Lounais-Suomesta isosta kirjastosta, jossa vastaan ikääntyvien palveluista

My day is monday : Istun työpöydän ääreen, avaan tietokoneen ja vilkaisen nopeasti sähköpostin. Tästä alkaa taas työviikko eläkeviikon jälkeen. Olen siis osa-aikaeläkeläinen ja töissä parillisilla viikoilla. Nyt pitää kääntää aivot eläkkeeltä työasentoon. Noin!

Seuraavaksi siirryn connectpro -kokousohjelmaan ja tarkistan, että yhteyteni toimivat, että muut kokouksen osanottajat kuulevat minut ja minä heidät. Tällä kertaa kaikki toimii hyvin. Käymme läpi kuulumiset meiltä Turusta ja partnereilta Vaasasta ja Seinäjoelta. Puhumme IFLAan osallistumisesta, työpajakiertueesta ja päätämme palaverin napakasti. Minä siirryn käymään läpi luentoani kaunokirjallisuuden esittelymuodoista. Olen lähdössä iltapäiväksi Turun ammattikorkeakoulun kirjasto- ja informaatioalan koulutusohjelman opiskelijoiden pariin.

Kipakassa pakkasessa kävelen bussipysäkiltä ICT-taloon. Sen hulppeassa aulassa tapaan koulutusohjelman lehtorin, joka on houkuttanut minut luennoitsijaksi kirjallisuudentuntemus -jaksolle. Lounastamme yhdessä ja kertaamme luennon aiheen ja sisältöä. Luokkahuoneessa odottaa vajaan kahdenkymmenen hengen joukko viime syksynä opintonsa aloittaneita kirjastoammattilaisiksi aikovia. Ensiksi ohjelmassa on opiskelijoiden järjestämä runoraati. Neljä opiskelijaa on valinnut tekstit, eri tyyppisiä runoja: murrerunon, proosarunoa, lastenlyriikkaa jne. He jakavat joukon muutaman hengen ryhmiin, joissa he ohjastavat meidät keskustelemaan teksteistä ja lopuksi annetaan pisteitä. Johdattelijat kertovat myös tiivistetysti runoilijoiden taustasta ja tuotannosta. Keskustelu on vilkasta ja tulkinnat monen näköisiä. Ei ollenkaan hassumpi runoraati näin aloittelijoilta!

Minä astun areenalle ja kerron, että äsken koettu runoraati on sekin oikeastaan näitä kirjaston uusia työmuotoja, joilla nostamme aineistoa esiin, avaamme aineiston sisältöjä. Esittelen omassa osuudessani kirjavinkkausta, lukupiirejä, ääneenlukemista ryhmille, elämyksellisiä kirjastokävelyjä ja kerron myös hakeutuvasta kirjastotyöstä uusien yhteistyökumppanien kanssa.

Puhun painokkaasti siitä mihin suuntaan koen kirjastotyön muun muassa kulkevan. Olemme aina esitelleet aineistoja, mutta ehkä niin, että esittelijä on jäänyt näkymättömiin. Nyt tullaan esiin ja annetaan aineiston esittelylle kasvot, tehdään työtä oma persoona työvälineenä. Syntyy keskustelua siitä, missä määrin on mahdollista ja turvallista panna itsensä peliin.  Keskustelussa nousee esiin tietty suojautuminen anonyymiuteen.

Esittelen kokemuksiani “Lue lounaaksi” -nimisestä avoimesta lukupiiristä, jonka istuntoja pidämme kirjaston viehättävässä lukusalongissa. Tiivistän lukupiirien tavoitteita lukukokemuksen jakamisesta, katveeseen jäävän kirjallisuuden löytämiseen. Joku opiskelija sanoo kuuluvansa “siviilissä” tuttavien muodostamaan lukupiiriin, jossa tutustutaan 1700-luvun historiaan. Hän kysyy onko tieteellisissä kirjastoissa tällaista toimintaa. Vastaan etten tiedä, mutta toteamme yhdessä ettei mikään varmaan estä ehdottamasta sellaisen perustamista. Joku kysyy, onko olemassa musiikinkuuntelupiirejä ja vastaan, että on. Hän ilmoittaa olevansa kiinnostunut lukupiirin sijasta tällaisesta kuuntelupiiristä.

Hiljaisimmin, lähes vakavina opiskelijat kuuntelevat kokemuksiani kirjallisuustuokioista Lounais-Suomen syöpäyhdistyksen toiminta- palvelukeskus Meri-Karinassa. Esittelen viime syksyn aikana “Lukulampun valossa” -nimisessä hankkeessa toteutettuja kirjallisia keskusteluhetkiä syöpään sairastuneiden sopeutumisvalmennuskursseilla. Ympäristö ja tilanne ovat olleet haastavia, mutta myös hyvin antoisia. Kirjastosta lähdetään siis myös omien seinien ulkopuolelle kirjakassien kanssa.

Esitykseni lopuksi opettaja kysyy opiskelijoiltaan, voisivatko he tai jotkut heistä kuvitella toteuttavansa kirjastossa kuullun kaltaista toimintaa. Näen hymyjä ja vienoja nyökkäyksiä. Yksi nuorista naisista sanoo, että aihe oli hyvin mielenkiintoinen. Näen, että ainakin hänen mieleensä on jäänyt kuplimaan ajatuksia.

Palaan kirjastoon työpöytäni ääreen. Olen väsynyt, olen viettänyt kolme intensiivistä tuntia opiskelijoiden kanssa. Mutta olen myös hyvin onnellinen. He ovat uransa alussa, minä jo siellä loppusuoralla. Toivotan heille onnea ja menestystä valitsemallaan uralla. Hyvä maanantaipäivä!

Read Full Post »

Kuka: pedagoginen informaatikko länsirannikon keskisuuresta kirjastosta

My Monday: Kirpeä maanantainen aamu herättelee mukavasti töihin kiiruhtajan. Eilinen Zumba tuntuu jaloissa vielä vähän, mutta hyvällä tavalla. Ehkä sitä zumbailua voisi harrastaa enemmänkin?  Iloisen työkaverin tarttuva nauru kuuluu jo ulko-ovelle asti.  Meillä on täällä aika mukavaa, myönnettäköön.

Työpisteellä koneen avauduttua selailen saapuneet sähköpostit. Postit liittyivät pääosin koulukirjasto- ja muihin projektiasioihin, kadoksissa olleeseen kirjaan ja ekaluokkalaisten kirjastokortteihin. Pian asetun verkkoon kokoussivulle ja keskustelemme kollegoiden kanssa ajankohtaisista projektiasioista. Saatuamme kokouksen pakettiin riennän läheiselle yläkoululle kirjakasseineni. Hyväntuulisen kasiluokan kanssa puhumme mm. kauhukirjoista, tet-harjoittelusta, Titanicista ja kyvystä lukea ajatuksia. Yhä uudestaan ja uudestaan jaksan ihailla nykynuorison hyvää käytöstä ja viisaita mielipiteitä. Ehkä kirjavinkkarina näen oppilaista ne parhaat puolet tai sitten tosiaan kouluissamme vain on niin fiksuja nuoria.

Presidenttiehdokas vierailee tänään kaupungissamme. Kollegan kanssa valitsemamme lounaspaikka sijoittuu sopivasti samalle suunnalle kuin missä tämän ehdokkaan vaalitilaisuus pidetään. Näköjään muutama muukin lounaan nauttija on suunnitellut samaa: väkeä on liikkeellä todella sankoin joukoin. Ihastelemme ehdokkaan esiintymistaitoa ja kärsivällisyyttä vastata ystävällisesti kaikenlaisiin kysymyksiin. (more…)

Read Full Post »

Who I am and what I do: I’m writing this with a pair of warm woolly socks on, in the corner of my comfortable sofa while the temperature outside has risen (or actually, sunk?) from -21 C to a tolerable -16 degrees. I’m a distance-working part-time (80 %) project manager for Getting Netted, a project funded by the European Social Fund, coordinated by the Seinäjoki University of Applied Sciences where five Finnish public libraries are co-partners: the city libraries of Turku and Vaasa being the most active. The other partners are the libraries in Jakobstad, Porvoo and Ylöjärvi.

About the project: The project kicked off in September 2009 and closes down at the end of September this year. The aim has been to find new ways of training users in computer and especially web skills. The five libraries taking part in the project have actively sought new partners and new target groups in their community.

The main emphasis has been on user groups in danger of being excluded from the (information) society: the long-term unemployed, people in mental rehabilitation, users with learning and reading difficulties. Interaction, discussions, sharing and a participatory approach have been central for project from the very start.

Manic Monday: as I already confessed on Twitter, my week didn’t get off to the best possible start:  I missed an online meeting  I should have ‘chaired’ myself. No excuses, I simply forgot.

The view outside my office. Taken last week in Seinäjoki

Since then, things have picked up and I’ve managed to book a speaker for a seminar we’re organising on copyright, e-resources and libraries in April. The 21 other workshops, webinars and seminars we’ll be holding this spring are also shaping up. I’ve been updating the presentation titles and timetables, checking on the speakers and mailing with the project planner in Seinäjoki (as I said earlier, I’m sitting at home, one and a half hours away from Seinäjoki, in Jakobstad).

I’ve also been trying to fit our project into one of the sessions in the IFLA 2012 call of papers, but so far, no luck. We’re working on a poster, though, and will submit an abstract well before the deadline. One of the satellite conferences sounds promising, so I mailed all the project staff (and the library directors) in Turku and Vaasa asking what they thought.

I also informed all the libraries concerned about a piece I wrote on some Finnish public library EU projects for the Scandinavian Public Library Quarterly at the end of last year: Close encounters: Three Finnish library projects make a difference.

But the day’s not over yet, so who knows what will come up before bedtime!

Read Full Post »

Maanantaina se alkaa: kirjastoalan puolivuosittainen Library Day in the Life -viikko,  joka tosin nimestään huolimatta on venynyt yhdestä seitsenpäiväiseksi.  Viikko on toistaiseksi vahvasti anglo-amerikkalainen, mutta tähän asiaintilaan on tulossa muutoksia usealta taholta.

Tunnetko sinä viereisen huoneen, naapurikunnan kirjaston, saati sitten tyystin eri kirjastosektorin arkista työpäivää? Ellet työskentele pienessä yksikössä, erityisen tiiviissä yhteistyössä muiden kirjastojen kanssa, veikkaan, ettet erityisen hyvin.

Nyt on mahdollisuus avautua oman työpäiväsi sisällöistä niin kollegoille kuin käyttäjillekin. Alun perin päivän tarkoitus on ollut raottaa kirjastotyön mustaa laatikkoa asiakkaille, mutta alan sisäiseksi vuoropuheluksi muodostunut kampanja on sellaisenakin arvokas. Tämä tieto tuskin lisää tuskaa, vaan keskinäistä ymmärrystä.

Mukaan pääset näin: suuntaa Library Day in the Life Project -saitille:

  1. Rekisteröidy PB works -käyttäjäksi (eikä maksa mitään!)
  2. Lisää omat tietosi ensimmäiselle vapaalle riville em sivulla sijaitsevaan taulukkoon:
    1. Nimi
    2. Työtehtävä / -nimike
    3. Kirjaston / työpaikan nimi
    4. Kirjastosektori: yleinen, koulu-, tieteellinen, yritys- jne.
    5. Maa
    6. (Osavaltio)/kaupunki
    7. Linkki blogiisi, Twitter-käyttäjänimi, Flickr- ja/tai YouTube-tili
    8. Tallenna
  3. Siitä vaan kuvailemaan arkeasi!
  4. Bloggaajille: aloita jokainen postaus kertomalla, miksi kuvailet työpäivääsi ja lisää linkki Library Day in the Life -wikiin. Muista kertoa työtehtäväsi sekä minkälaisessa kirjastossa työskentelet.
  5. Lisää kirjoituksiisi tägi #libday8
  6. Lisää ensimmäisen postauksesi jälkeen sen suora linkki tietoihisi Library Day in the Life -sivulla.
  7. Lisää Flickr-kuvasi tai videosi Flickr-ryhmään ja/tai liity Facebook-sivulle.

Jos et halua käydä edellämainittua proseduuria läpi, voit toki twiitata ja blogata myös ilmoittautumatta. Silloinkin kannattaa merkitä postaukset ja twiitata käyttämällä viikon hashtägiä  #libday8 .

Verkko haltuun -hankkeen blogissa kirjoittaa ensi viikon ajan joka päivä  joku hankkeen toimijoista, suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi. Blogi tarjoaa siis kurkistuksen hankkeen hallinnoinnin arkeen ja osatoimijoiden käytännön työhön.

Muita suomalaisia Library Day in the Life -bloggaajia ja -twiittaajia ovat Löykkiön kirjasto vierailijoineen sekä projektihenkilö Mace.

Avaudu sinäkin!

Kirjastotyöllä on monet kasvot (ja jalat)

Read Full Post »

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.