Torstai helmikuun 2. päivä alkaa ja pakkasta on -27 astetta. Seinäjoki höyryää kun matkaan töihin. Onneksi saan kiivetä viidenteen kerrokseen toimistooni, kyllä on taas lämmin! Mietin eilistä. Kun 80% etänä työskentelevä projektipäällikkö on toimistossa, niin silloin sattuu ja tapahtuu. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita, naurua ja ääntä. Asiat etenevät ja palaset (ja logot) loksahtelee kohdilleen, kun on joku jonka kanssa jutella asioista ääneen. Tänään olen neljän hengen avokonttorissa yksin. Päiväni projektisuunnittelijana alkaa.
Aamuni alkaa normaaliin tapaan: takki naulakkoon ja villasukat jalkaan, sähköposti, intra ja facebook auki. Sähköpostin ja päivän uutisotsikoiden tarkistamisen ja parin viestin lähettämisen jälkeen onkin aika siirtyä aamukahville, kerros alas. Tovi rupattelua työtovereiden kanssa. Kahvipöydän ääressä juttu luistaa ja aiheet risteilevät kadonneista kahvimukeista henkilöstöhallinnon kautta rakennemuutokseen, ja siitä edelleen laihoihin paleleviin koiriin ja kukkaruukkuihin pissaileviin kissoihin.
Työpäivän aikana valmistelen kevään koulutuskiertuetta. Kahdeksan paikkakuntaa ja 11 koulutuspäivää, lisäksi kaksi seminaaria. Siinä riittää valmisteltavaa, bits and pieces. Onneksi on GoogleDocs joka toimii työpöytänä minun ja etäprojektipäällikköni välillä. Ilman sitä olisimme ehkä aikamoisessa solmussa. Nyt kaikki on verkossa, loogisesti nimettynä ja molempien käytettävissä, ja olemme molemmat ajantasalla. Viimeistelen pöytäkirjan, raportin ja muistion. Muistan logopohjat! Piipahdan taloussihteerin luona: maksatushakemuksen liitteet *check*, edellisen ohjausryhmän pöytäkirja liitteineen *check*. Välillä lasken seurantalukuja seurantaraporttiin. Lounaaksi syön hernekeittoa ja jälkkäriksi pannukakkua.
Pidämme SeAMK:n kirjasto- ja tietopalvelun koulutusohjelman opiskelijoille kolme miniseminaaria 14.2. Kerromme heille Verkko haltuun! Nätet i besittning! –projektista. Käytän iltapäivän esitykseni valmisteluun ja kun saan esityksen valmiiksi, kirjoitan vielä tämän bloggauksen. Tässä tämä nyt sitten oli, minun työpäiväni.





