Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Avainsanaan ‘suunnittelu’ liitetyt artikkelit

Verkko haltuun! Nätet i besittning! –verkkopalvelun suunnittelussa eletään näin joulukuun lopulla hyvää vaihetta. Syksyn aikana saimme Mediacabinetilta verkkopalvelun teknisen pohjan hypisteltäväksi ja visuaalisen ilmeen ihasteltavaksi. Visuaalisen ilmeen suunnitellut Janne Pirkola Mainostoimisto Mediataivas Oy:stä osui ns. kerralla nuottiin. Olimme antaneet toiveemme suunnittelun pohjaksi ja Janne ne sitten omalla ammattitaidollaan realisoi. Olimme varautuneet hiomaan visuaalista ilmettä vielä useaan kertaan ja siksi olimmekin nyt iloisesti yllättyneitä, kun saimme heti valmista. Sivu näyttää juuri niin raikkaalta ja selkeältä kuin toivoimmekin. Joulukuun 14. päivä Kimmo Korpela tuli Seinäjoelle ja perehdytti projektiväkemme Base C6:n saloihin. Koulutuksen myötä osaammekin nyt tehdä sisällöntuotantoa itsenäisesti. Vihdoinkin konkreettisia elementtejä, kaiken suunnittelun ja ideoinnin tueksi.

Verkkopalvelun kuvitusta varten pyöräytimme tarjouskierroksen sarjakuvataiteilijoille. Iloksemme saamme tehdä nyt yhteistyötä Linda Saukko-Raudan kanssa. Lindan kanssa pidimme tehokkaan ja naurun täyttämän työpalaverin, missä yhdessä mietimme teemat ja tyypit tuleviin sarjakuviin. Lindalta saamme jokaiselle pääsivulle mustavalkoista sarjakuvaa, ehkä ajan myötä jotain muutakin.

Visuaalisen ilmeen valmistumisen jälkeen pääsimme miettimään sisällöntuotantoa oikein toden teolla.  Pääsivujen otsikoita ja teemoja olimme ideoineet jo syksyn työpajoissa Seinäjoella, mutta nyt sisältöihin täytyisi löytää looginen järjestys, hyvä rytmi. Sivujen sisällöksi tarvitsemme tekstejä oman alansa asiantuntijoilta ja joulukuun alussa lähtivät ensimmäiset hintatiedustelut asiantuntijoille. Tämäkin kierros aiheutti iloista hyrinää ”pääkonttorillamme”, lähes kaikki kysytyistä lupautuivat lähtemään mukaan ja jakamaan osaamistaan verkkopalvelumme kautta.

Paljon on siis jo tehty, mutta paljon on vielä tehtävää ennen kuin verkkopalvelu on valmis julkistettavaksi. Uusi vuosi aloitetaan tammikuisella ”työleirillä” Kuortaneella ja sinne kanssamme kokoontuvat aktiiviset kumppanimme Vaasasta ja Turusta. Ennen kuin vuosi vaihtuu, olisi vielä tarkoitus keksiä 60 hyvää kysymystä, saman verran oikeita vastauksia ja triplaten vieläkin parempia vääriä vastauksia! Verkkotietovisailumme Verkkotrivia tarvitsee sisältöä ja näin sitä sitten syntyy, yhteistyössä vaasalaisten kanssa. Siinäpä sitä onkin suunnitelmaa välipäivien ajankuluksi, mutta ensin rauhoitutaan joulun viettoon.

Read Full Post »

SeAMK Kulttuurin kirjasto-ja tietopalvelu opiskelijat ovat suorittaneet projektiopintojaan Verkko haltuun! Nätet i besittning! -projektissa. Pedagogiikkaryhmä aloitti oppimisprojektinsa jo keväällä, kun he järjestivät fokusryhmäkeskustelun pitkäaikaistyöttömille. Ryhmäkeskustelu kesti kaksi tuntia, se pidettiin kirjastossa ja siihen osallistui viisi pitkäaikaistyötöntä. Opiskelijoista osa johdatti keskustelua, osa teki muistiinpanoja. Lisäksi keskustelu nauhoitettiin.

Ryhmäkeskustelun avulla saatiin tietoa ryhmän toiveista, tarpeista ja osaamisen tasosta. Monenlaisia toiveita ja tarpeita nousikin esille: selaimen käyttö, sähköposti, verkkopankki, tekstinkäsittely, sähköinen CV, tiedonhaku Internetissä, verkkolehdet, pelit, blogit, kuvien käsittely, tulostimet ja verkkokaupat. Verkkoasioista ja tietotekniikasta yleisemmin oltiin siis kiinnostuneita.

Koulutustilaisuudet sovittiin syksylle 2010. Neljä koulutusiltaa pidettiin marraskuussa. Opiskelijat suunnittelivat ja toteuttivat opetusillat itsenäisesti. Koulutuskertojen aiheet olivat tietokoneen ja Internetin peruskäyttö sekä sähköposti, tiedonhaku verkossa, työnhaku verkossa ja viimeisenä viihdekerta, jolloin tutustuttiin kevyempään sisältöön mm. verkkokauppoihin.

Opiskelijat keräsivät palautetta ryhmäläisiltä. Osallistujat kokivat saaneensa hyvää kertausta, mutta oppineet myös uutta. Parhaiten olivat jääneet mieleen aikatauluhaut VR:n ja Matkahuollon sivuilta ja Googlen käännöspalvelu. Opiskelijoiden tekemien huomioiden mukaan ryhmä oli saanut rohkeutta tietokoneen ja verkon käytössä. Varmuus esimerkiksi selaimen käytössä oli lisääntynyt.

Omasta työskentelystään opiskelijat totesivat, että olivat yllättyneitä, miten nopeasti kaksi tuntia kuluu. Yhteen oppimiskertaan ei kannata ahtaa liikaa sisältöä. On tärkeää, että on riittävästi aikaa ohjata, harjoitella ja kerrata. Olin itse seuraamassa yhden oppimisillan kulkua. Opiskelijat olivat kannustavia, ohjasivat hyvin ja vetivät tilanteet rauhallisen rennosti eteenpäin. Kokonaisuudesta on sanottava, että opiskelijat ottivat rohkeasti vastuuta ja astuivat ulos omalta mukavuusalueeltaan. Rohkeus kuitenkin palkitsee. Projekti tarjosi opettavan kokemuksen, aitoa ja oikeaa tekemistä erilaisten asiakkaiden ja asioiden parissa.

Read Full Post »

Eilinen oli hyvä työpäivä, oli työpajapäivä! Tarja saapui Seinäjoelle Turusta ja Mediacabinetin Martti Typpö Jyväskylästä. Kokoustimme Kampuskirjaston mikroluokassa ja saimme verkkopalvelun suunnitelmia taas aikalailla eteenpäin.

Martti aloitti työpajapäivän pitämällä lyhyen, mutta sitäkin tehokkaamman ohjaustuokion aiheesta Verkkokirjoittaminen. Saimme käytännön vinkkejä ja hyödyllistä ajateltavaa sisällöntuotannon pohjaksi. Loppupäivä käytiin läpi verkkopalvelun rakennetta, hiottiin jo aikaisemmissa työpajoissa tehtyä suunnitelmaa. Mietittiin myös erilaisia pohjaratkaisuja ja juteltiin visuaaliseen ilmeeseen liittyvistä toiveista ja odotuksista. Mielestäni päästiin jo aika hyvin vauhtiin! Visiot alkavat hahmottua ja Mediacabinetin osaavissa käsissä toiveemme tulevat todeksi. Rakennesuunnitelmathan meillä on jo tiedossa ja seuraavassa työpajassa 9.11.2010 saamme nähtäväksemme visuaalisen ilmeen ensimmäisen version. Sitä odotellessa sisällöntuotantoon liittyvät asiat työllistävät yhä kiihtyvällä vauhdilla.

Päivän päätteeksi otimme vielä AC-yhteyden työtovereihimme Vaasan kaupunginkirjastossa. Teimme yhteenvedon päivän tapahtumista ja näin saatiin taas kaikki kartalle siitä missä mennään. Tästä on hyvä jatkaa.

Read Full Post »

Projektin toimijat ovat kukin tahoillaan loman aloittaneet tai ainakin pian aloittamassa. Kesälomaa edeltävinä viimeisinä töinä järjestelemme papereita ja sähköposteja, kirjaamme ylös, mitä on sovittuna ja mitä on sopimatta. Tärkeää on raivata työpöydät ja huoneen lattiat tyhjiksi siistijöitä varten.

Otteita ajankohtaisista sekä tulevaa koskevista muistiinpanoista:

  • projektissa toteutettavan verkkopalvelun tekninen toteuttaja on valittu. Oikaisuaikojen jälkeen pääsemme elokuun alussa suunnittelemaan ja ideoimaan sisältöä kaiken jo kokemamme ja tekemämme pohjalta.
  • verkkopalvelun toteutukseen ja koulutuspäivien suunnitteluun saanemme projektiimme myös lisävoimaa. Siitä myöhemmin lisää.
  • elokuussa on IFLA konferenssi Göteborgissa, jonne osallistuvat projektijohtaja Ari Haasio ja projektipäällikkö Leena Elenius. Konferenssin  anti on ohjelman perusteella runsas ja monipuolinen. Mukana on AKTIIVI-verkoston muitakin kirjastolaisia.
  • AKTIIVI-verkoston seminaari ja OKM:n seminaari ovat 23.- 24.9.2010. Jälkimmäinen on kaikille kiinnostuneille avoin OKM:n ja AKTIIVIN järjestämä seminaari ja sinne tarvittavien posteriesitysten ideointi käynnistyy lomien jälkeen.
  • Posterin lisäksi, esitteiden uudistus on työnalla. Lisäksi tavoitteena on suunnitella uusi tarinallisempi yleisesite.
  • Koulutuspäivien suunnittelut jatkuvat. Alustavan aikataulun mukaan kouluttaudumme Turussa 2.9.2010 ja Vaasassa viikolla 41. Tarkemmat ohjelmat löytyvät blogistamme heti, kun vahvistuvat.
  • lisäksi väliraportoinnit pitää kirjoittaa ja….

 Mukavaa juhannusta ja levollista kesälomaa kaikille, kun se aika koittaa!

Leenanne

Ps. Lomailen 23.6. – 21.7.2010.

Read Full Post »

Opettelu jatkuu

Blogin teknisiin ominaisuuksiin tutustuminen jatkuu. Tuntuu, ettei sisältöön pääse vielä kiinni, kun aika valuu muuhun pähkäilyyn.

Tämän viikon työsaldo on myönteinen. Moni tärkeä asia liikahti eteenpäin. Blogipohjan avaamisen lisäksi projektin Moodle-ympäristön kehittely käynnistyi. Blogi keskittyy tiedottamiseen, tiedon jakamiseen ja ajatusten kirjaamiseen. Blogi on avoin kaikille lukijoille. Moodle tulee toimimaan asiakirja- ja materiaalivarastona ja sen sisältö on tarkoitettu projektissa toimivien käyttöön. Muut työkalut ovat vielä harkinnassa mutta niiden käyttöönotto todennäköistä.

Projektin raamitavoitteet alkavat saada konkreettisia muotoja. Projektin idean lanseeraminen jatkuu ja erilaisten koulutusten suunnittelu tulee täyttämään tulevat työviikot. Tällä viikolla luotiin raamit projektin verkkopalvelusuunnittelijan työhön ja tavoitteisiin. Neuvottelu ja suunnittelu jatkuvat, mutta rungot alkavat hahmottua.

Projektipäällikön paperiton työhuone -aikakausi päättyi. Kuukauden verran pystyin työskentelemään lähes ilman vihkoja, korostekyniä, värilappusia, saksia, terotinta tai paperiliittimiä. Nyt on hankittu tähänkin konttoriin toimistotarvikkeita. Ostin myös kalenterin vuodelle 2010. Sen verran pitää kantamaa olla tässäkin työssä.

Read Full Post »

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.